maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kentällä lentoa odottamassa

Lauantai oli kyllä todella haikea päivä, koska se oli viimenen työpäivä. Kiireinen semmoinen. Meillä oli 250 hengen illallinen jolle tehtii kaikille lautasannokset. Kevyesti meni vähä yli tunti ku saatiin alkuruoat valmiiks ku niin monta komponenttia. Hah. Ite tykkäsin noista päivistä milloin oli paljon tekemistä ja pieni kiire päällä. Kuvia en kerennyt ottamaan ja muutenkin puhelin oli lokerossa. 
Työkaverit antoivat ihanan kirjeen työvuoron loputtua ja kirjan. Meinas itku tulla ku luin sen. 

Oon kyllä erittäin iloinen, että päätin lähteä. Meinasin eka jänistää, mutta onneksi lopulta lähdin. 
Oppinut paljon ja saanut uutta perspektiiviä joihinkin asioihin. 
Mun huone missä oon viettänyt tän ajan. 
Yks mun lemppari paikoista joen rannalla. 

torstai 30. kesäkuuta 2016

lähtö lähellä

Pian koittaa paluu Suomeen. Kamalan nopeesti aika on mennyt. 
Kyllä täällä olisin kauemminkin viihtynyt, mutta on se vaan tosiaan mukava palata kotiinkin. Paljon uutta oppineena ja ihania uusia ihmisiä oppinut tuntemaan. Päivät on ollu suht itseään toistuvia ja aika tylsiä tämän viikon, koska opiskelijat ei enään tällä viikolla ole olleet koulussa. Ensi viikolla alkaa sitten konfrenssi aika joka on kaikkea muuta kuin tylsää. Onneksi sain senkin nähtyä kun huhtikuussa tänne tulin. Tosin sillon olin salin puolella. Keittiöstä sitä en pääse näkemään. 

Tällä viikolla oli grillijuhlat opiskelijoiden pois lähdön kunniaksi, puutarhassa jossa paistettiin purilaisia ja kaikkea muuta grillattavaa. Sen jälkeen menemmekin paikalliseen muutamalle. 

Tänään oli erilaisempi päivä, koska oli buffetti ilta tietyille ihmisille, ja emme tarjoileet salista mitään. Alkuruoka oli ainut mikä tehtiin lautasannoksena. Asiakkaita oli 50, joten ilta sujui todella rauhallisissa merkeissä. Päivä oli rauhallinen myös koska ei ollut oikeen mitään valmisteltavaa enään,  täytyi vain odottaa, että lounas alkoi ja sai alkaa niitä lähettelemään saliin.
Eilen sain myöskin olla ekan kerran jälkiruokapuolella. Leivottiin leivät ja tehtiin hedelmäsalaattia lounaalle. Illaksi sitten olikin sorbettia. 
Tämmönen lohi tehtiin tälle päivälle. Kuori on pelkkää suolaa ja kananmunan valkuaista. Koristeena kreippiä ja tilliä. 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Loppu alkaa olemaan lähellä

Ihan hullua et enää tää ja ens viikko jäljellä. Tunnelmat vähän ristiriitaiset. Ihanaa palata taas kotiin, mutta toisaalta täällä viihtyis vielä vähän pidempäänkin. 
Töissä tämä viikko on viimeinen, kun opiskelijat ovat koulussakin. Sen jälkeen alkaa taas konfrenssi aika, mikä tarkoittaa todella kiireisiä työpäiviä. Mun viimenen työpäivä on ei tuleva lauantai mutta sitten. Viimeisetkin päivät menee siis töissä. 

Tällä viikolla olin jälkiruoka osastolla yhden illan ja sain tehä omasta päästäni hedelmä/Marja lautasia vegetariseille. Puhelin oli lokerossa joten en kuvaa siitä saanut näpättyä, mutta tässä muutamia muita kuvia: 



Tälläisessä kärryssä tavarat lähetetään yläkerran saliin. Ruoat pysyy kuumana. 


Keittiöstä vähän kuvaa. 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

Täytyy kyllä todeta, että aika täällä on mennyt todella nopeasti.  Töissä on ollut suhteellisen kiireistä ja tullut kyllä opittua paljon. Oon huomannut, että täällä käsitellään aika usein mustekalaa ja rapuja. 
Huomenna on 200 sadan hengen illallinen ja kokoamme annokset heille, mutta eiköhän siitäkin selvitä! 
Huonosti on tullut kuvia otettua annoksista koska yleensä puhelin on omassa lokerossa.
Tää päivä meni suurin piirtein esivalmisteluihin huomiseen. Yrttien pilkkomista ja salaatti hommia ja lihojen käsittelyä. Täällä rakastetaan parsaa, oon esivalmisteluihin tässä lähes joka päivä parsaa jossakin muodossa. Hah.  
Välillä meinaa iskeä pieni turhautuminen osittain, koska en välttämämättä tiedä joitakin sanoja ja työkaveri sanonkin mulle, että kun välillä sanovat mulle jotain ja katoaa jonnekin saman tien ja jos en ymmärtänytkään tai tiedä mitä halus ja yritän ettiä tyyppiä ja kysyä uudelleen, että mitä tarkoitti. Sano vain, että unohtavat ettei mun äidinkieli ole englanti ku mun englanti on sen verta hyvää, et tulee sanottua tosi epäselvästi ja nopeesti. Mutta eipä se mitään haittaa, ärsyttää vaan itteeni. Melkein kaiken kuitenkin ymmärrän, jotkin ammattiin liittyvät sanat vain joskus saattaa olla semmosia mitä en ole kuullut. Senkin kyllä huomaa, että sanavarastoa on tullut taas kyllä lisää. 


Eilisen alkuruoka caesar salaatti pekonilla.  Pääruoasta en kerennyt ottamaan kuvaa, mutta se oli ankkaa lisukkeiden kera.  



Jälkiruokia olisi kiva kanssa päästä tekemään, mutta toistaiseksi olen ollut pääruoka osioissa. Jälkiruokaa siis valmistaa aina samat kokit ja pääruokaa samat jne. 



Hyvin on vesi vihreää, mutta ihana tuolla on kävellä ja juoda vaikka kahvi hyvällä säällä. Sää ei oo ollut kauhean hyvää täällä, muutakin nyt pari päivää on ollut kaunista. Muuten satanut ja aurinko ollut pilvessä. 







maanantai 30. toukokuuta 2016

Pari viikkoa keittiöllä takana

On ollut oikein mukava vihdoin nähdä keittiön puolikin kunnolla, koska salissa työskennellessä kokkeja ei juurikaan edes näe.
Elämäni ensimmäisen kerran oon päässy käsittelemään isoa rapua, joka oli viel "elossa". Myöskin ison mustekalan käsitteleminen oli uusi kokemus itselle.
Työajat keittiöllä on (7 tulee aamupala kokki)8-2 ja takas 17-20.30 ja 21.30 jos on yksityistilaisuus. Ainoastaan yhtenä päivässä viikossa ei tartte 2 jälkeen enään tulla takas. Ja kaks vapaapäivää viikossa.
Aamut menee yleensä siinä et valmistellaan kaikki lounaalle ja illalliselle valmiiksi mitä voi valmiiksi valmistella. Myöskin työntekijöiden ruokailu hoidetaan. Sitten myöskin valmistellaan todella paljon jo seuraavalle päivälle asioita valmiiksi.  Sitten kun opiskelijoiden lounas alkaa pari kokkia hoitaa sitä, muut esivalmistelee (lähettää valmiit tavarat salin puolelle ku ja valmistaa niitä).

Illallisen aikaan ku tullaan takas klo 17 alotetaan valmistelleen kaikki valmiiks ja sitten lähetetään tavarat ylös.  Ekan istunnon aikana preppaillaan kaikki valmiiksi toiseen istuntoon. Toisen istunnon aikana olen päästy mukaan kokoamaan lautas annokset "korkeaan pöytään". Heille on siis eri menu joka ilta.

Viikonloppuisin on brunssi, jota pääsinkin ekaa kertaa lauantaina ja sunnuntaina hoitamaan. Se oli kivaa hommaa.

Siivoamista keittiön puolella ei tarvi juurikaan tehdä, melkeinpä vain pyyhkiä oma paikka missä on työskennellyt, koska siellä on omat työntekijät jotka siel koko ajan häärää ja siivoaa.

Hyvin oon viihtyny myös keittiön puolella. Täytyy seuraavaan postaukseen ottaa vähän kuvia.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Puolet takana!

Eilen oli siis viimeinen vuoro salin puolella. Ja maanantaina keittiölle.
Tällä viikolla on ollut aika kiireistä. Täyden salin illallinen ja lounas.
Eilen täällä vietettiin siis valmistujaispäivää ja osa opiskelijoista valmistui.
Järjestimme ison lounaan.
Ensin oli vastaanotto aulassa jossa olin kaatamassa kuohuviiniä asiakkaille ja sitten kierreltiin ympäriinsä täyttämässä laseja. Asiakkailla oli kolmen ruokalajin menu.

Viihdyin todella hyvin salin puolella ja vähän haikea fiilis, kun se on jo ohi.  Eilen mentiinkin töiden jälkee kaupungille muutaman salin puolen työntekijän kanssa.

Maanantaina tosiaan sitten keittiön puolelle. Kieltämättä vähän jännittää, mutta eiköhän se hyvin mene.
Salin kate valmistujais lounaalle.







Marssia. 



Täällä on todella paljon erilaisia katutaiteilijoita laulajista kitaran/haitarin ja viulun soittajiin.  Kauniina päivänä on ihana mennä kaupungille kahville päivällä, istua ja kuunnella katutaiteilijoita. 

tiistai 3. toukokuuta 2016

Pari viikkoa salissa jäljellä

Vaikea uskoa, että pian puolet hajoittelusta on jo suoritettu. 
Pari viikkoa jäljellä ja siirryn keittiön puolelle. 
Menneet viikot töissä on ollut hivenen rauhallisempia, kuin silloin kun aluksi tulin tänne, koska silloin oli konfrenssi aika menossa. Nyt on opiskelijat taas koulussa niin toiminta on hiukan erilaista. 
Itse tykkään olla lautaselle annostelijana lounaalla ja aamiaisella. Illallisella onkin sitten ihan pöytiin tarjoilu. 
Kaupunkiinkin olen kerinnyt tutusta jo vähän paremmin. Paljoa silti ei ole vielä shoppailtua tullut, kun pitkiä päivä kuitenkin ollut. 
Toisaalta tuntuu tyhmältä lähteä nyt salista kun on jo suurinpiirtein oppinut miten siellä kuuluu toimia ja työskennellä ja oon viihtynyt siellä oikein hyvin. Uskon kyllä, että keittiöstäkin ihan kivasti hommat sujuu. 
Kokkeja en oikein vielä hyvin tunne, koska niitä yläkerrassa ei juurikaan näy muuten kuin muutama illallisella annoksia kokoamassa, muuten ruoka kulkee hissillä.

  
Asunnon ulko-ovelta otettu kuva 
 

Tää kuva on otettu työpaikan kampus alueelta. 



Tässä on konfrenssi ajan illallinen 400-500 hengelle. Se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen ilta. Katteen tekemisessä meni kiitettävän paljon aikaa.
 Asiakkailla oli neljän ruokalajin ateria.